Moilasen perheen voittojuhlat Teivossa

28.07.2012 , päivitetty 28.07.2012
Vihtiläisen Moilasen raviperheen päivä Teivon Toto75-raveissa sujuu kuin tanssi. Kun ravien huipennus on vielä jäljellä, Ari Moilanen on ohjastanut jo kolme 75-voittoa, joista kaksi on tullut Minna-vaimon valmennettavilla. Enempää oman tallin hevosia ei Teivossa startannutkaan.

- Hyvät fiilikset on totta kai. Hyvät ravit ja hyviä lähtöjä, niin kiva tunne kun niissä pärjää, Ari Moilanen myhäili.

Jälkimmäisen voiton toi Viva Arrow, joka hallitsi perinteistä Tammer-ajoa keulapaikalta. Voitto oli 10 000 euron arvoinen. Voittoaika 15,8 jää vain kaksi kymmenystä tamman omissa nimistä olevasta kolmen kilometrin SE-ajasta.

Kärkeen ei ollut asiaa heti startista, sillä Viva Arrow haparoi lähtöhetkellä hieman. Se siirtyi piikkiin ohi alussa turhan kovasti kilvoitelleiden haastajien vasta ensimmäisen kilometrin täytyttyä.

Vielä kehnommin startissa kävi toiselle ennakkosuosikille Madame Sisulle, joka otti pelätyn lähtölaukan ja jäi heti ratkaisevasti.

Lopussa Viva Arrow'ta yritti haastaa Mönster, jonka Mika Forss ujutti kirikilometrille lähdettäessä ovelasti suosikin selkään. Loppusuoralla sekin oli kuitenkin täysin aseeton ylivoimaista voittajaa vastaan.

IS / Mika Räty


Share


edelliset Sivu 56/272 seuraavat